tiistai 15. helmikuuta 2011

Muovipussihirviö valtaa kaappini

Kaappeja kolutessani törmäsin tilaa vievään ja rumaan kammotukseen. S-marketin muovipussin sisään oli sullottu muovipusseja, joiden sisään oli sullottu muovipusseja. 

Hyväuskoisena olen säästänyt kaikki kerääntyneet pussit ja koonnut ne yhdeksi isoksi pussipussiksi, koska onhan se väärin heittää tyhjiä muovipusseja roskiin. Niistähän voi olla vielä vaikka mitä hyötyä, ja ainahan niitä voi käyttää roskapusseina. Mutta totuus on, että kasseja kertyy sitä tahtia, etteivät roskat riitä niille. Pussipussi vie enemmän pinta-alaa kaapissani kuin itse roskasangot.

Pussipussi pidetään hengissä jo muutamalla kauppareissulla, jos reppu tai kangaskassi on jäänyt kotiin. Yliruokkimiseen sen sijaan riittää vain yksi isompi ostosreissu, jolloin kotiin tullaan raahaten kymmentä erilaista säkkiä ja pussukkaa, jotka kaikki heitetään nälkäisen pussipussin kitaan. 

Ruokakaupassa kasseista joutuu sentään maksamaan, mutta muualla ostokset heitellään säkkeihin kyselemättä ja niin nopeasti, että onneton asiakas on ehtinyt vasta kaivaa lompakkonsa laukun uumenista, kun pöydällä jo odottaa valmiiksi muovitettu ostos.

Ei, en tarvitse uutta pussia yhdelle paidalle näiden viiden muun säkin lisäksi. Kyllä, myös hiuslakka mahtuu näihin kasseihin. Ja ei, en halua pussia päänsärkytableteille, jotka kulkevat ihan hyvin laukussani.
  
Muovipussit on kielletty ainakin jo Keniassa, Ruandassa ja osassa Kaliforniaa. Muovipussit on muutettu verolliseksi esimerkiksi Hongkongissa.

Tavallisen muovikassin maatumisaika on noin viisi vuotta. Suomessa käytetään vuosittain noin 300 miljoonaa muovikassia. Niistä vain osa kärrätään kaatopaikalle, osa lojuu ties missä maisemaa pilaamassa ja vesiä saastuttamassa.

Muovipussi olisi niin helposti korvattavissa, etten saa mahdutettua ymmärrykseeni, miksei asialle ole jo tehty jotain. Kielletään kokonaan, verotetaan, mitä vain! Keksitään nyt joku lakipykälä, joka pakottaisi edes käyttämään ainoastaan biohajoavaa muovia. 

Jotain asialle kai yritetäänkin tehdä, mutta kovin lupaavalta ei näytä. Ratkaisua odotellessa pussipussi jatkaa kasvuaan kaapissani, kunnes on jälleen aika oksentaa tarpeettomat sisukset lähimmälle kaatopaikalle.

1 kommentti:

  1. Onneksi nykyään kaupoissa saa kangaspusseja, paperipusseja ja vähän järeämpiä muovipusseja, jotka on tehty kovemmasta muovipunoksesta, kuin tavallinen pussi - kestää pitempään. Hinta on kyllä suurempi, mutta ympäristöä ajatellen...

    VastaaPoista